69 Päivää ensi-iltaan

Ohjaajan esittely

• Kuka olen: Teatteriharrastaja, ohjaaja, 1/2 tuottaja, Minna-Reetta Kuusinen.
• Mitä teen: Otan ehkä himpun verran liikaa vastuuta.
• Miten päädyin ohjaamaan Heikon signaalin: Liityin Tukkateatteriin syksyllä 2013 ja tuolloin ohjasin n. 20 minuuttia kestävän lyhytnäytelmän, jonka Nina-Mari Niskanen oli dramatisoinut. Ninan kanssa olimme tehneet jo edeltävänä keväänä yhteistä projektia, hän käsikirjoittaen ja minä näytellen. Omasta puolestani ainakin voin sanoa, että meidän yhteistyö toimii hyvin.. ehkä molempien kieroutunut huumorintaju yhdistää meitä niin paljon, että kun Nina mainitsi loppuvuodesta 2013 että hänellä olisi teksti, jonka hän haluaisin minun ohjaavan, tuntui luonnolliselta sanoa Kyllä! 
• Miten proggis on lähtenyt käyntiin: Noh... hitaasti mutta varmasti! Näytelmässä on viisi näyttelijää. Yhtä näyttelijää lukuun ottamatta jokaisen roolin näyttelijä on vaihtunut ainakin kerran. Toukokuussa oli ensimmäinen tekstin luku ja taisi se heinäkuun puolta olla, kun sain tämän lopullisen työryhmän kasaan.
• Onko ollut usko projektin edistymisestä koetuksella: Ai onko? Huh.. Jotenkin olen vaihtuvasta porukasta huolimatta pystynyt pitämään itseni rauhallisena ja uskomaan siihen, että tästä vielä tulee näytelmä. Ja hieno näytelmä tuleekin! 
• Mitä tapahtuu elokuussa: Nyt, kun olemme saaneet Tapahtumien Yön demo-esityksen kunnialla tehtyä aloitamme ''varsinaisen'' reenaamisen! Elokuu tulee olemaan jännittävä, kun allekirjoittanut aloittaa uudet opinnot, työt ja samalla ohjaa esikoistaan. Innolla odotan että päästään harjoituksiin kunnolla kiinni! Elokuussa, 28. päivä meillä on toinen demo-esiintyminen Tukkateatterin 15-vuotis juhlassa. Juhliin ovat tervetulleita kaikki vuosien varrella Tukkateatterin produktioiden valmistamiseen osallistuneet. 

Demo-esitys Tapahtumien Yössä 7.8.

Kuva: Kaisa Vuorinen

Kasasimme demo-esityksen noin kolmessa viikossa Tapahtumien Yötä varten. Tuolloin kolmisen viikkoa sitten olimme saaneet tämän lopullisen työryhmän kasaan ja tarkoitus oli siis tehdä demo-esitys räpistä ja yhdestä kohtauksesta. Itse en ole juurikaan ikinä kokenut räppiä omaksi tyylikseni, myös näyttelijöille räppääminen oli oman mukavuusalueen ulkopuolella ja se asetti ohjaajalle hieman enemmän haastetta. Haastetta asetti myös se, että työryhmä ei ollut vielä päässyt ryhmäytymään ja tutustumaan toisiinsa, jolloin heittäytyminen epämukavuusalueelle vaati kaikilta kärsivällisyyttä ja rohkeutta. Parit ensimmäiset harjoitukset olikin aikamoista suossa rämpimistä ja jos ohjaaja oli puhki harjoitusten jälkeen, niin oli myös näyttelijät! Aikaa kun ei ollut hirveästi ja haastetta riitti, aloin hieman pelkäämään, että saanko räpistä sellaisen, kuin sen on tarkoitus olla.. vai näyttääkö se vain todella kököltä yritykseltä olla ''muka hauska''. 

Jotain ihmeellistä kuitenkin tapahtui, näyttelijät rentoutuivat ja löysivät mielettömän asenteen ja hienot räppäri hahmot puhkesivat loistoon! Saimme paria päivää ennen esiintymistä taustabiitin, joka tuntui tekevän tehtävänsä ja helpotti entistä enemmän näyttelijöitä. Iso kiitos Lauri Kalliolle musiikista! 

Kuva: Kaisa Vuorinen

Torstaina, kun h-hetki koitti olin todella jännittynyt. Ohjaajana tunnun jännittävän enemmän ja erilailla, kuin näyttelijänä. Kuvailin tunteitaini yhdelle näyttelijälleni, Annulle:

''Jos näyttelijänä en tunne tehneeni täydellistä roolisuoritusta, hyvä ohjaus pelastaa. Kokonaisuus on se, joka ratkaisee ja luo katsojalle tunteen, että tämä oli hyvä näytelmä. Se antaa katsojalle jotain mietittävää, sanoo jotakin. Jos taas ohjaajana en onnistu luomaan hyvää kokonaisuutta ja tuomaan haluamiani asioita esille, hyvät roolisuoritukset eivät pääse ansaitsemaansa loisteeseen, koska ohjaaja ei ole onnistunut työssään.''

Esitimme demon kaksi kertaa illan aikana ja molemmilla kerroilla jännitin. Minun piti omana itsenäni esitellä tuleva demo.. omana itsenä oleminen lavalla on suoraan sanottuna hirveää. Ei ole roolia, jonka taakse piiloutua. Siinä minä sitten seisoin noin 20 ihmisen edessä ja sekoilin sanoissani. Mutta kun itse demo alkoi ja näyttelijät irrottelivat lavalla ja ottivat katsojat otteeseensa, tunsin suurta ylpeyttä ja helpotusta. Ylpeyttä työryhmääni kohtaan ja helpotusta siitä, että yleisö tuntui pitävän siitä, mitä olin lavalle tuonut. Oli todella hyvä asia, että saimme tehdä demo-esityksen. Se oli ns. pehmeä lasku näyttelijöille lavalla oloon ja loi minuun ohjaajana varmuutta. Tunsin onnistuneeni, kun yleisö otti demon vastaan niin hyvin. 

Kuva: Kaisa Vuorinen

Tästä voimaa saaneena jatkamme kohti lokakuussa räjähtävää ensi-iltaa! 

-Minna-Reetta